"Ole iloisempi, ole terveempi, ole muita parempi, ole fiksumpi, nopeampi, rikkaampi, seksikkäämpi, suositumpi, tehokkaampi, kadehditumpi ja ihaillumpi.
Ei tarvitse pysähtyä miettimään kovinkaan pitkäksi aikaa huomatakseen, että kaavamaiset elämäntapaohjeet - kaikki pirskahteleva tsemppihenkinen opaskirjalässytys -keskittyvät tosiasiassa puutteisiin."
Self Help -opukset, nuo kirjamaailman päällenauretut tv-sarjat. Niin hauskoja ja näsäviisaita, että jäävät ärsytyksen eksponentiaalisen kasvun lomassa lukematta. Mansonin Kuinka olla piittaamatta paskaakaan (joo, tiedän. Olisi pitänyt lukea englanninkielinen alkuteos, mutta mutta tämä nyt hyppäsi syliin kirjakaupasta)puhutteli sisäistä skeptistä onnellisuusanarkistiani.
Olen Mansonin kanssa samaa mieltä siitä, että homma on lähtenyt lapasesta. Jäätävä pyrkiminen onnellisuuteen ja merkityksellisyyden kokemukseen on kääntynyt itseään vastaan. Kaikki se yrittäminen, kehittyminen ja tavoiteorientoituneisuus muistuttavat riittämättömyydestä ja ajavat tyytymättömyyteen. Et ole tarpeeksi hyvä tuollaisena mutta jos oikein yrität saatat joku päivä olla. Paradoksaalista kylläkin, että sitä päivää ei todennäköisesti pakkomielteisellä yrittämisellä tule. Mutta plakkarissa saattaa olla masennus, ahdistus, paniikki, uniongelma ja riippuvuus.
Erityisesti jäin pohtimaan Mansonin teesiä siitä, että ihmiset pelkäävät tavallisuutta. Tavallisuus=epäonnistuminen. Tavallisuus on tylsää, väritöntä ja luusereiden hommaa. Mieluummin, vaikka narkkari ja jännittävä alamaailmassa seikkailija kuin tavallinen kahdeksastaneljään kodin ja työpaikan väliä hinaava Prismassa asioiva keskiverto ihminen, joka harrastaa Haluatko miljönääriksi tv-visaa lauantai-iltaisin. Ratkaisuna tähän hän esittää hyväksyntää eli hyväksy, että olet tavallinen. Ok, selvä. Mutta miten?
Manson ehdottaa, että ratkaisuksi arviointikriteerien höllentämistä eli "päätä olla mittaamatta menestystäsi asteikolla, joska sopii nousevalle tähdelle tai läpimurron partaalla olevalle nerolle. Älä arvioi itseäsi kamalien olosuhteiden uhrina tai epäonnistuneena kehäraakkina."
Tämä osui ja upposi. Narsistiset ainutlaatuisuuskuvitelmat, joiden vallassa olin kuukausia ennen kuin uskalsin kertoa tästä blogista kenellekään, kuvaavat edellä mainittua loistavasti. Jännitin kivitetäänkö minut heti vai kohta tyhmän blogini kanssa vai voisiko joku jopa pitää siitä. Arviointikriteerinäni oli se, että kuvittelin olevani poikkeuksellinen erikoistapaus hyvässä ja pahassa. Olisin ollut paljon onnellisempi tai tyytyväisempi jos olisin tajunnut ajatella, että olen tavallinen nainen, jolla on uusi harrastus.
Pakko vielä tarttua muutamaan kohtaan, jotka ovat tavallisen mieleni mielestä kiinnostavia. "Ongelmat tuovat elämään merkitystä ja mielekkyyttä. Ongelmien väistely tekee elämästä merkityksetöntä."
Olennaiseksi kysymykseksi elämässä nousee se, että minkä vuoksi olet valmis kärsimään ja näkemään vaivaa? Mansonin mukaan ongelmien ratkaiseminen tekee onnelliseksi. Jos muistelee omia merkitykselliseksi ja onnelliseksi kokemiaan hetkiä elämässä ne usein liittyvät siihen, että kaikki on mennyt pieleen, on ollut vaikeaa, suorastaan hirveää mutta jotenkin siitä on selvinnyt ja jälkikäteen ne hetket ovat juuri ne tähtihetket, joita ilman mikään ei tuntuisi miltään.
Haluaisin olla erikoistapaus ja analyyttinen älykkö, minkä vuoksi sen myöntäminen, että tämä oli oikeasti hyvä Self Help -kirja tuntuu vaikealta. Ole rohkea ja jätä katu-uskottavat Kafkat ja Nietzschet hyllyyn. Tartu Mansoniin, kaveriin, jolla ei ole mitään muodollista koulutusta psykologisoida ketään tai mitään.
Ole epävarma, epäonnistu, haali ongelmia, unohda itsesi, älä yritä, ole tavallinen ja tee jotain ihan sama mitä, mutta jotain.
Mitä mieltä te olette?
Mitä mieltä te olette?
Kirjan tiedot:
Mark Manson: Kuinka olla piittaamatta paskaakaan
Alkuteos: The Subtle Art of Not Giving a Fuck
Atena Kustannus
Suomennos: Aura Nurmi
214 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti