Toisen mielessä -Minna Rytisalo: Rouva C

"Kun hän katsoi tuon tytön suuntaan lumen valossa, hän ei voinut muuta kuin jatkaa, sillä hän näki kodin, hän näki pehmeyden, älyn kirkkauden ja ihanan hehkun, luokkahuoneessa alkaneen huumorin lämpimän jatkon, kaiken sen mitä vailla hän oli ollut koko ikänsä, kaiken sen millä tavoin he muistuttivat toisiaan, kaiken sen mitä heistä yhdessä voisi tulla ja tulisi, jos Minna vain suostuisi." 

Minna Rytisalon Rouva C, kertoo todellisen ja kuvitellun, väritetyn mutta tarkkarajaisen kuvauksen Minna Canthista ja tämän perhe-elämästä Ferdinand Canthin kanssa. Minulle Minna Canth on tuntematon, äidinkielen kirjasta tuimasti tuijottava mustavalkoinen rehevä emäntä. Tämä mustavalkoisen valokuvan jyrkkäilmeinen Justiina, jolla on päässään jokin linnunpesän tapainen, muuttuu Rytisalon käsissä inhimilliseksi radikaaliksi.  Naiseksi, jolla on mielipiteitä ja periaatteita, kiivasta älyä ja hallitsematonta haurautta. Rouva C on täydellinen esimerkki siitä kuinka fakta ja fiktio täydentävät toisiaan ja muodostavat yhteen sulautuneen liiton. Täydellinen esimerkki siitä kuinka henkilöhahmot veistetään aidoiksi ja inhimillisiksi ja kuin taikaiskusta, nämä luovuudella veistetyt pinokkiot, ovat eläviä ja oikeita, täynnä tunteita ja ajatuksia.   

Mitä tulee Rytisaloon, en kestä hänen taitoaan. Hänen kirjoittamansa esikoiskirja Lempi sai minut sanattomaksi ja oudon levottomaksi. Olisin halunnut lähettää hänelle sähköpostia ja kertoa kuinka vaikuttunut olin. Kuinka kaunis, oivaltava ja taidokas hänen kirjansa on. En kuitenkaan löytänyt sanoja, en osannut edes kuvata hänen kirjaansa tai sitä miten olin sen kokenut. Rouva C ei saanut minussa aikaan niin voimakasta reaktiota, mutta mielessäni kieppui jatkuva pohdinta siitä miten hän osaa, kuinka hän saa herätettyä henkilöhahmot ja tarinat henkiin, miten Rytisalo luo henkilöt ja pääsee heidän mieleensä? Jos jotain, niin haluaisin osata kirjoittaa niin kuin Rytisalo. Ihailen ja kadehdin hänen taitoaan asettua henkilöiden saappaisiin, elää tämän henkilön silmin, kokea mitä hän kokee, ja lopulta olla se toinen. 

   

Toisen mielen tavoittaminen, subjektiivisen kokemuksen ymmärtäminen on vaikeaa, jopa mahdotonta. Tulemmehan aina ymmärtäneeksi toista omien kokemustemme suodattamana. Toisaalta pyrkimys ymmärtää toista useimmiten riittää, kuten Herra C pyrki ymmärtämään rouvaansa. Luonnontieteilijän tavoin faktoja tutkaillen, erilaisia näkökulmia ja argumentteja samanaikaisesti tarkastellen, luonnollisia taipumuksia mukaillen ja vapautta kehittymiseen tarjoten, on toinen tavoitettavissa ja hänen mielensä ymmärrettävissä. Toisaalta herra C näki sen mitä halusi nähdä, hän näki sen mitä tarvitsi ja hän näki samanlaisuudet ja toisiaan täydentävät osaset. Hänen mielessään oli Rouva C:n mieli oli jo valmiina. Sekin on totta, että näemme todellisuuden usein sellaisena kuin haluamme sen nähdä.   

Rouva C:n kiehtovimmaksi kohdaksi nousee Rytisalon kirjoittamat jälkisanat. Olen lukenut ne ainakin kolmasti ja luen ne vielä varmasti muutaman kerran uudelleen. En ole ihan varma mikä jälkisanoissa minua viehättää. Ehkäpä hänen kuvaamansa suhde "hänen Minnansa" ja itsen välillä. Ehkäpä hänen antautumisensa mielikuviin ja vuoropuheluun fiktion ja faktan kanssa. Ehkäpä minua kiehtoo luovuus ja mielikuvitus, jolla Rytisalo saa asiat elämään ja kasvamaan. Minna on ollut Minnan mielessä ja taatusti he toisensa tunnistivat. Siitä Rouva C:ssä ei jää epäilystäkään. 
Siitä minäkin haaveilen. Siitä, että osaisin olla toisen mielessä, nähdä hänen silmillään ja ajatella hänen aivoillaan. Vapaus luoda elämää, tarinoita ja henkilöitä, kasvattaa heidät ja olla yhtä heidän kanssaan, heidän mielessään. Tehdä todellisesta tarua ja taruun kätkeä todellisuutta. Voi kunpa osaisin. 

Kunnioituksen ja haikailun sekaisella ihastuksella totean: "loistava kirja!"   

  

    

"Vaikka mitä tulisi, me olisimme me, ja kaikkea tulisi, totta kai tulisi, koska elämässä aina tuli. Surua ja pelkoa, ymmärtämättömyyttä ja yksinäisyyttä, mutta jos niistä huolimatta kurottui toista kohti, ojensi käden, valoa oli." 

Kirjan tiedot: 

Minna Rytisalo: Rouva C (2018) 

Gummerus 

362 sivua

Luovuus on taito - David Usher: Let the Elephants Run

"Creativity is 95 percent work and discipline, and just 5 percent inspiration."

David Usherin Let the Elephants Run on monellakin tapaa miellyttävä kirja. Kirja oli sopivan kokoinen, selkeästi kirjoitettu ja  jäsennetty sekä erittäin tyylikäs, jopa kaunis. Pidin erityisesti kuvista, asettelusta ja otsikoinnista. Suomalaiseen ytimekkääseen odotukseeni asioiden sanomisesta suoraan ja lyhyesti ilman hassun hauskoja sutjautuksia ja oleellisesta kauas harhailevia esimerkkejä vastattiin. Usher kertoo jo otsikossa mikä on kappaleen pointti ja esittelee sen lyhyesti ja selkeästi. Ajoittain myös sopivan hauskasti.  

En kirjaa tilatessani tajunnut Usherin olevan se muusikko Usher. Täytyy myöntää, että jos olisin sen huomannut olisin saattanut jättää kirjan tilaamatta. Aika hölmöä, miksi arvostaisin enemmän aihetta tutkinutta psykologian professoria kuin luovasti elävää muusikkoa. Onneksi en siis tätä asiaa tajunnut.  

No mutta nyt asiaan ja pohdintaa luovuudesta. 

Olen itsekin usein ollut taipuvainen ajattelemaan, että ihminen joko on luova tai ei ole. Tällainen stabiili, muuttumaton ja kankea mindset estää yrittämästä. Toimiminen on olemassa olevan, ehkä sisäsyntyisen taidon mittailua. Riittääkö se, olenko tarpeeksi hyvä ja epäonnistuessa syy on taidon riittämättömyydessä, osaamattomuudessa ja pahimmillaan henkilökohtaisessa huonommuudessa. Asiassa, jonka edessä kokee olevan voimaton ja toimeton. Usherin korostama lähestymistapa korostaa toisenlaista, kehittymisen ja kasvun mindsettiä, jossa luovuus nähdään taitona ja mahdollisena opetella. Haasteet ovat oppimistilanteita mittapuun ja vertailun sijaan. 

Miksi sitten on niin helppoa luisua ajattelemaan, että minulla joko on tietty taito tai sitten ei ole? Luulen, että on vaikeaa hyväksyä tai uskoa, että kehittyminen ja jonkin taidon oppiminen on työtä, se vaatii harjoittelua, sinnikkyyttä ja epäonnistumisia. Eikö olisikin helpompi ja houkuttelevampi ajatus vain uskoa, että on luontaisesti lahjakas, jolloin ei tarvitse tehdä töitä ja kaikki on helppoa. 

Olemmekin usein aitiopaikalla havainnoimassa onnistumisia, taitoja ja menestystä. Näemme lopputuloksen, jonka taustalla piilevä, muille näkymätön, usein vuosia ja kymmeniä tuhansia toistoja vaatinut suoritus tai teos pitää sisällään. Omalla kohdallani tunnistan hyvin tämän helppouden illuusion. Kun joku osaa ja on taitava, se vain näyttää niin älyttömän helpolta ja syntyy harhakuvitelma, että sen toteuttaminen on yhtä helppoa. Harvemmin kuitenkaan tekijä itsekään tunnistaa havainnoijan näkemää helppoutta suorituksessaan. Sillä kun taidot kasvavat myös vaatimustaso kasvaa ja kehittyminen ei koskaan tunnu helpolta. 

Usher korostaa kirjassaan tasapainottelua vapauden ja rakenteiden välillä. Luovuus edellyttää vapautta, mielikuvitusta,hulluutta, rutiinien ja tapojen rikkomista sekä liukuhihna-ajattelun pysäyttämistä. Toisaalta luovuus on työtä, harjoittelua ja kurinalaisuutta, jossa muodostetaan itselle sopivat rakenteet, tehdään suunnitelma ja ennen kaikkea työskennellään. Usher kuvaa luovuuden vaiheet seuraavasti: Tutki ja keräile ideoita, tallenna ne, suodata. Ideoiden tallentaminen on tärkeää, jotta "creative collision", jonkinlainen heureka -hetki on mahdollinen. Tämä lampun syttyminen on kuitenkin vasta alkua, sitten alkaa työ.   

   

Lopuksi täytyy vielä muistuttaa itseä, että luovuus on taito, mutta myös tapa olla ja elää. "It´s not just about the world of things". 

Tästä kirjasta inspiroiduin ja tykkäsin.  

"Every moment and interaction becomes an opportunity to apply the principles of creative thinking"

Kirjan tiedot: 

David Usher: Let the elephants Run. Unlock Your Creativity and Change Everything. 
House of Anansi Press Inc. 
221 sivua 

Ristiriitojen ytimessä - Elina Reenkola: Äidin valta ja voima

"Äiti on ensimmäinen vallankäyttäjä ihmisen elämässä. Väitän, että naista pelätään ja kadehditaan nimenomaan äitinä. Lapset pelkäävät äitiä. Myös miehet kadehtivat ja pelkäävät naista ja äidin valtaa."

Elina Reenkola tarkastelee äitiyttä psykoanalyyttisin, Freudilta perityin silmälasein. Hän on tutkinut aihetta kolmenkymmenen vuoden ajan psykoterapeutin työssään. Kirja on hämmentävä, mieltä avaava ja ajoittain absurdi ja outo, jopa pelottava, mutta äärimmäisen mielenkiintoinen.  

Jos jotakin niin Äidin valta ja voima herättää ajatuksia, se siirtyy uniin, se avaa silmiä, se ärsyttää ja ihmetyttää. Naiseus ja äitiys sisältävät niin paljon ristiriitoja, tunnelatauksia ja repiviä tahtotiloja, toiveita ja fantasioita. On paljon kiellettyä, tabuja, jotka edelleen ohjailevat naisia ylläpitämään neitseellistä pehmeyttä ja hyvyyttä, hyvinvointia ja hoivaa, alistuneisuutta ja hiljentymistä. Toisaalta pinnan alla kuplii (usein tukahdutettua) räiskyvää intohimoa, vihaa ja voimaa, katkeruutta ja kateutta, vastarintaa ja toimijuutta. Lapsen saaminen tuo onnea ja iloa, merkitystä elämään ja valtaa, mutta se voi myös tuntua rangaistukselta ja vapauden menetykseltä, vankilalta. 

Mahtuvatko nämä kaikki vietit ja voimat samaan henkilöön? Miten hyväksyä se, että samaan aikaan rakastaa lastaan, vaikka saattaa vihata häntä vapauden ja itsenäisyyden menettämisen vuoksi. Tuntee ylpeyttä lapsestaan, mutta kadehtii yhtä lailla. Kuinka vaalia pehmeyttä, silittävää kättä ja pullantuoksua samalla kun luo uraa rautaisella katseella, jäätävällä otteella ja nyrkillä takoen. Miten säilyttää kiinteys, seksikkyys ja intohimo samalla kun vartalo vallataan, repeilee, venyy, roikkuu ja muuttuu. Miten käsitellä itsensä toteuttamisesta ja itsensä asettamisesta etusijalle kumpuavaa syyllisyyttä. Kuinka äitivoima, rakastaminen ja rakentava aggressio saadaan suunnattua luovuuteen ja kuinka vastavoimat kuten viha,häpeä, kateus ja ahneus voidaan käsitellä osaksi äitiyttä ilman, että ne muodostuvat äitivoimaa tuhoavaksi. 

Naisella on voimaa synnyttää elämää, nainen, äiti on Elina Reenkolan sanoin usein ensimmäinen vallankäyttäjä ihmisen elämässä. Naisen yhteiskunnallinen rooli on pitkään ollut syrjäytettynä näkyvästä vallasta ja sijoitettu kotiin. Kotona nainen on kuitenkin "psyyken valtiatar, matriarkka". "Valta on usein näkymätöntä ja piilotajuista, ja eritoten äidin imperiumissa naisella on näkymätön valta vaikuttaa lapsen minuuden muovautumiseen ja toteutumiseen. Se voi olla valtaa hyväksyä tai kieltää lapsen tunteet ja halut ja valtaa sallia tai nujertaa lapsen erillisyys."

Erityisesti Reenkolan kuvaama äitiyteen liittyvä narsismi lisäsi ymmärrystäni ja tietouttani. Narsismi on monipuolisempi ilmiö kuin lehtien otsikoissa kirkuva, yleensä miehiin yhdistettävä tunnekylmyys ja muista piittaamattomuus. Kreikan mytologiasta tuttuun Narkissoksen tarinaan liittyy toinen tuntemattomampi henkilö Ekho-nymfi. Siinä missä Narkissos on kääntänyt häpeänsä häpeämättömyydeksi Ekho piiloutuu häpeästään johtuen. Ekho on näkymätön narsisti, joka heijastelee toisia kaikuna ja myötäilee heidän tahtoaan ilman erillistä minuutta. Hänellä ei ole lupaa ilmaista omia ajatuksia ja tunteitaan. Reenkola kuvaa myös monenlaisia äitejä, joita ei ehkä perinteisesti ole yhdistetty narsistisuuteen kuten esimerkiksi lapsensa elämään sekaantuva äiti, kaveriäiti, huoltenpurkaja äiti, ideologinen äiti tai lastaan palvova äiti.  

  

Freudin ajatukset ja psykoanalyysi ovat aina kiehtoneet minua ja ärsyttäneet, hämmentäneetkin. Erityisesti seksuaalisuus ja lapsen ja vanhempien väliset kolmiodraamat, joiden keskeisyys alitajunnassa ja aikuisuuden ongelmissa on outoa ja epäuskottavaa. Toisaalta unien merkitys alitajunnan ja tietoisuuden välisenä porttina kiehtoo minua. Reenkolan kirja on mielenkiintoinen ja psykoanalyysi avautuu ymmärrettävässä muodossa. Reenkola yhdistää kiinnostavasti psykoanalyysin ja äitiyden teemat sekä symbolit satujen, mytologian ja elokuvien (esim. musta joutsen) avulla. 

Reenkolan kirja oli kyllä vaikuttava. Omaa äitiyttä ja suhdetta omaan äitiin tuli pohdittua monella tasolla ja erilaisesta näkökulmasta kuin yleensä. Aikamoisessa myllerryksessä me äidit olemme ja ristiriitojen ratkominen ei ole helppoa etenkään silloin jos niistä ei ole edes tietoinen. Tietoisuus ja ymmärrys kaikesta monimutkaisesta ja siihen liittyvien tunteiden hyväksyminen lisäävät äitivoiman rakentavaa käyttöä.   


P.s Kirja lukemisen aikoihin olin matkalla Budapestissä, jossa kohdalleni osui Frida Kahlon näyttely. Reenkolan kirja ja Kahlon näyttely (Kahlo,jonka elämänkerran lukemista voin lämpimästi suositella)nivoutuvat mielessäni yhteen naiseuden ja äitiyden teemojen osalta. Kahlo kuvaa töissään kärsimystä ja onnettomuudesta johtuvia tuskallisia kipuja. Hän kuvaa kokemaansa traumaattista keskenmenoa, ruumiinsa esineellistymistä ja lapsena kokemaansa äidin hylkäämistä kun hänet annettiin vauvana sijaisimettäjälle imetettäväksi. Kahlon työt ovat voimakkaita, suoria ja täynnä naisen vihaa ja katkeruutta. Hän näyttää kuvissaan häpeilemättä miltä tuntuu kun omaa vartaloa ja minuutta revitään. Toisaalta maalaukset kertovat myös haavoittuvuudesta ja herkkyydestä. Hän on myös naiseuden ristiriitojen ytimessä. 




Kirjan tiedot: 

Elina Reenkola: Äidin valta ja voima (2012) 
Minerva kustannus oy 
231 sivua