Häntää jahtaamassa -Saara Turunen: Rakkaudenhirviö

"Kauan sitten sydämeeni jäi tyhjä kohta ja niin minusta tuli rakkaudenhirviö. Minä pakenin. Lähdin juoksemaan ja juoksen vieläkin, sillä rakkaudenhirviö on sellainen, joka juoksee." 

Saara Turusen Rakkaudenhirviö. Avoin, suora, kuvaus itsensä etsimisestä ja yrityksistä samaan aikaan paeta itseään. Kirja kuin koira, joka jahtaa omaa häntäänsä. Siinä se on, aivan lähellä, kutkuttelee nenää ja vilkuttelee silmille. Kaikki mitä kirjan päähenkilö etsii on aivan siinä, mutta jahdatessa jatkuvasti tuntuu etääntyvän. Hän vain pyörryttävästi juoksee, jahtaa, etsii ja jatkaa ja jatkaa. Jossain minä olen, johonkin minä kuulun, joku minua rakastaa minuna, jossain minulla on hyvä olla. Rakkaudenhirviö on mainio kuvaus siitä kuinka se jossain on usein itsessä. Kun löytää itsensä, voisi myös se jokin löytyä.  

Rakkaudenhirviö, kirja sydämen tyhjästä kohdasta, joka ei kuitenkaan ole tyhjä vaan täynnä katkeruutta, yksinäisyyttä ja vihaa. Siinä missä Sisko Savonlahden esikoisromaanin päähenkilö oli hukassa ja vailla toimijuutta makasi parvekkeensa lattialla. Saara Turusen päähenkilö on niin ikään eksyksissä, mutta täynnä yritystä toimia. Päähenkilö hakee ratkaisuja niin vimmaisesti, että elämästä muodostuu epätoivoista poikkelehtimista sinne tänne. Ympäristöä voi muuttaa, mutta jos itse pysyy samana ei sitä pääse karkuun vaikka maailman ääriin tallustelisi. Matkakaveri, hatkakumppani on aina vain sama, on ja pysyy. Viha ja katkeruus täyttävät tyhjiötä ja epätoivo on suuri. Päähenkilön sisällä myrskyää, mielikuvissa veri roiskuu ja minäkuvaksi muodostuu aina ratkaisevissa tilanteissa paikalle kopsutteleva lehmä. Toisten silmissä näiden tilalla on värjöttelevä hiljainen, huomaamaton ja yksinäinen pieni tyttö. Ongelmallinen ristiriita, hankalaa tyhjää oloa tuottava dilemma. 

Saara Turusen tapa kirjoittaa vetoaa minuun. Se on samaan aikaan naiivin teknistä havaintojen kuvailua "puussa hyppii lintu" ja toisaalta tarkkanäköistä ja rehellistä tunteiden kuvailua, mutta  elokuvakohtauksen muodossa. Turunen kuvaa tunteita ja kokemuksia luoden niistä visuaalisen näytelmän, joka kertoo enemmän kuin hänen kirjoittamansa sanat.  

"Eräänä päivänä näen, miten siskojeni huoneen räsymatto katoaa jalkojeni alta ja mustuus vie minut mennessään. Kuopan reunalla kohoavat ympärilläni, juurakot ja multa peittävät maiseman ja pikkukivet rapisevat sinne syvyyteen, missä minä makaan. Tummat kuuset humisevat kaukana yläpuolella ja vesipisara tipahtaa kasvoilleni. En ymmärrä, miten oikein jouduin tänne ja miksi vaikuttaa niin mahdottomalta palata takaisin siskojeni huoneeseen." 

Rakkaudenhirviö on loistava ja ennen kaikkea mahtava esimerkki sisäisen myrskyn taltuttamisesta paperille. Voi melkein tuntea flown ja raivon, jolla Turunen on tekstiään kirjoittanut. Tässä se nyt tulee kaikki, jotta voisin päästää siitä irti. 

P.S.Onkohan kirjassa mainittu Antti ja Laura, Antti Holma ja Laura Birn... Mielikuvissani ainakin ovat :). 

Kirjan tiedot: 

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö 

Kustannusosakeyhtiö Tammi 

441 sivua.    

Missä toimijuus? -Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

"Toivon saavani onnistumisen elämyksiä kasvien hoidosta, minkä seurauksena voisin innostua yrittämään muitakin asioita elämässäni. Saisin aikaan positiivisuuden kierteen, josta terapeuttini niin usein puhuu. Tai pääsisin edes jotenkin elämän syrjään kiinni. Niin voisi käydä. Ehkä silloin söisin vähemmän sourcream & onion sipsejä ja valkosipulidippiä." 

Sisko Savonlahden esikoisteos tarttui matkaani alelaarista. Ehkä tämän kirjan mukana tulisi mukavaa ja kepeää kesälomaluettavaa ajattelin. Aavistelin, että liekö löytäisin samaistumispintaa urbaanin kirjoittavan kahvilasinkun elämästä, mutta ehkä tämän kirjan myötä voisinkin heittäytyä mukaan seikkailuun pois makaroonilaatikon, perheen ja kahden auton välimaastosta. Savonlahti kirjoittaa sujuvasti ja avoimesti, humoristisestikin. Luen kirjan nopeasti loppuun asti ja ihan viihdyinkin sen parissa. 

Mutta tätimäinen henkinen etusormi alkaa heristellä mielessäni, silmälasien yläreunan yli siristelevä tuima katse tuijotella ja hieman ärtyneen katkera ääni piikitellä. Missä on päähenkilön toimijuus? Missä on nuoren naisen tarmo ja toimeliaisuus? Miksi hän ei yritä ja kuinka tässä maailman ajassa voi pärjätä noinkin hyvin jos ei edes yritä. Toisaalta hän yrittää, kai. Hän on hukassa, ei tiedä mitä tehdä. Suunta on kadoksissa eikä hän kovin onnelliselta vaikuta. Ressukalta enemmänkin. Kuka tahansa tietää, ettei siinä syyttelevä ja arvosteleva suhtautuminen auta. Lopulta Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu johdattelikin minut pohtimaan toimijuutta ja yrittämistä. Kuinka toimia jos ei tiedä mitä tehdä,vaikka tietää mitä ei ainakaan halua tehdä. Kuinka toimia, jos ei huvita, ei motivoi, ei kiinnosta. 
Hankala juttu. Ehkä sipsit, poikaystävä tai parveke auttavat? No nyt olen jo liian ilkeä, jokin tässä kuviossa menee nyt pahasti ihon alle. 

Kirjan nimestä käy jo ilmi, että oman elämän tapahtumat eivät ole henkilön itsensä hallinnassa. Asiat muuttuvat jos ovat muuttuakseen. Ainut toimintatapa on toivoa, jospa ja ehkäpä ne vain ihmeen kaupalla muuttuvat. Toki elämässä yleensäkin jää paljon sattuman ja ajoituksen varaan, mutta mitä tapahtuu jos laittaa kaikki munansa tämän oikkuilevan sattuman koriin. Jos jotakin haluaa tapahtuvaksi ja jonkin asian muuttuvan yleensä se vaatii itseltä jonkinlaista panostusta ja vaivannäköä. Savonlahden kirjan päähenkilö onnistuu luovimaan varsin hyvin vastuulta piileksien. Rahaa ilmaantuu aina jostakin ellei kaverin tarjoaman ilmaisen lounaan muodossa niin äidin laittamana tilille ja ainahan New Yorkiin voi matkustaa opintolainan turvin ja silkkiin voi pukeutua ihan arkipäivisin eikä kahviloissa käyminen nyt varsinaisesti ole mikään taloudellinen haaste. 
Karhunpalveluksia vai palveluksia? Missä määrin on kyse toisen auttamisesta heikossa elämäntilanteessa ja missä määrin toisten tuki mahdollistaa vastuun välttelyn ja elämän syrjässä lonnimisen. Väistämättäkin tulee miettineeksi, että mitä jos päähenkilöllä ei olisikaan ollut vastaavaa verkostoa, joka tuntui luottavan hänen potentiaaliinsa siinä määrin, että sipsien syönti ja parvekkeella makaaminen riittivät todistukseksi. Mitä jos henkilöllä ei olisi ollut ketään joka auttaisi vuokran maksussa, ei ketään kuka ostaisi ruokaa, ei edes mahdollisuutta haaveilla työstä ja urasta jota tekemällä vain murto-osa voisi itsensä työllistää. Olisiko tällaisen henkilön pakko yrittää, pärjätä ja selvitä omillaan. Tehdä kovasti töitä, koska vaihtoehtoja ei ole vai kävisikö sellaisellekin henkilölle kuten kirjan päähenkilölle eli vähäinenkin toimijuus katoaisi ja jäljelle jäisi vain olosuhteiden armoilla kelluva uhri. Vain toinen ihminen kuten poikaystävä tai ympäristössä tapahtuva ihme kuten mahtava työtarjous suoraan kotiovelle voisi muuttaa tilanteen. Tullaanko lopulta siihen, että itsensä etsiminen ja toteuttaminen eivät suotta ole Maslowin tarvehiearkiassa ylimpinä. Elitistinen etuoikeus, joka ajaa yhä useammat ihmiset pyörimään tyhjyyteen ja tarkoituksettomuuteen. Kuka olen, mitä haluan ja miten sen saan on vaivalla saavutettu etuoikeus ja aikamme hyvinvoiva pahoinvoinnin vahvistaja.  

"Olen iloinen, koska netti toimii, mutta muuten fiilikseni ovat menneet. Olen täysi nolla. Lienee parempi perehtyä työnhakuun vasta sitten, kun itsetuntoni on korkeammalla, esimerkiksi huomenna."

Tekstistäni varmaan huokuu jäätävä turhautumiseni tällaiseen toimijuuden ongelmaan, johon niin kovin toivoisin pikaista ratkaisua jota ei kuitenkaan taida olla saatavilla. On ymmärrettävää että ei kukaan tahallaan kadota toimijuuttaan ja jää ulapalle kellumaan kohtalon käsivarsille pelastusrengasta odottelemaan. Samaan aikaan tuntuu mahdottomalta ymmärtää miten ihminen voi ratkaista pulmallisia tilanteita esimerkiksi vain siirtymällä parvekkeelle makaamaan. Kuten edelliseen lainaukseen sisältyvä oletus, että itsetunto vain yhtäkkiä alkaisi kukoistamaan ja muutos kuin tuhkimon kurpitsavaunut ilmestyisivät eteen ja veisivät mukanaan.  

Toisaalta juuri tällaistahan sitä itsekin hankalassa tilanteessa toivoo. Voi kunpa joku tulisi ja pelastaisi kun tilanne on liian työläs ja monimutkainen itsestään ratkaistavaksi. Liian vaikeaa, usko itseen on koetuksella eikä missään tunnu olevan mitään tarttumapintaa. Tietäähän sen, että toimijuutta on vaikeaa yksin löytää ja usein siihen tarvitseekin toisen apua.  

Mitähän tästä nyt sitten summaisi yhteen. Aikamoista ajatuksen virtaa ja paatosta eikä sanaakaan kirjan sisällöstä ja kirjoittamisesta sinällään. Arvostan Savonlahden avoimuutta ja rehellisyyttä, mutkatonta tapaa kirjoittaa ja sitä, että hän on toivottavasti matkalla kohti omaa juttuaan, saamassa kiinni tarttumapinnasta. Toisaalta kirjaan oli vaikea suhtautua objektiivisesti, koska toimijuuden ja yrittämisen sekä passivoitumisen ja uhriutumisen yhtälöt herättävät minussa paljon sekamelskaisia tunteita. Varsinainen kirja ja tarina hautautui tällä kertaa tämän paatoksen alle. Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu toimikin minulla enemmän suurennuslasina toisen mieleen ja toimijuuden monimutkaiseen ulottuvuuteen kuin lukunautintona. 

Lopuksi vielä muutama kysymys, joita itse huomasin postausta kirjoittaessani pohtivani: 

- Miten toimit jos olet hankalassa elämäntilanteessa, koet vastoinkäymisen tai epäonnistut? 
- Millä tavalla saat itsesi yrittämään tai voit auttaa toista ihmistä yrittämään? 
- Mitä sanoisit, jos joskus ajattelisi vähemmän ja tekisi enemmän?

Kuten Viktor Frankl sanoi: "When we are no longer able to change a situation -we are challenged to change ourselves."   




Kirjan tiedot: 

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Gummerus kustannus oy 
304 sivua.