"Matthew´n hiusrajasta pujotteli yksinäinen hikipisara hänen ohimoltaan alas korvanedustaa ja kohti hänen kaulakuoppaansa...hänen aaltoilevat vastsalihaksensa liikkuivat..hän suoristi selkänsä ja kääntyi minuun sorkkarauta käsissään."
Englantilainen romanssi on kirja, joka on täynnä Englantia, romantiikkaa ja kliseitä. Kiihkeitä katseita tuuheiden hiuspehkojen alta, kiehtovia kohtaamisia yllättävien sadekuurojen armoilla, kartanoita, joissa on vehreä puutarha ja yrmeäilmeinen hovimestari, valuvia hikipisaroita ja jänteviä vatsalihaksia, täydellisiä rakkaudentunnustuksia ja omistautumista ennen kuin oikeassa elämässä olisi edes whatsappista siirrytty tapaamiseen. Bridgetjonesmaista kahden miehen välillä pähkäröintiä, joista toinen on se ilmiselvä mister oikea ja toinen tietenkin herra seksikäs luihu. Päähenkilö kaikessa stereotyyppisyydessään muista poikkeava sangen älykäs originelli.
Tarkoituksenani ei ole arvostella tai tuomita. Vaikka ehkä suoraan sanottuna hieman noloilen myöntää, että luin kirjan ahmien. Sitä sitten pohdinkin, miksi chick lit tai romanttiset, ehkäpä hieman kliseiset tarinat olisivat noloja. Mitä ne lukijastaan kertovat vai onko kyseessä vain oma rajoittunut ja jopa kyyninen suhtautuminen suhtautumiseni asioihin?
Onko silloin uskottava kirjallisuuden harrastaja, jos lukee romanttisia tai humoristisia viihdeteoksia? Siitäkö tässä kaikessa nyt on kyse. En ehkä ole uskottava. Koenko jopa olevani vähemmän älykäs kuin "oikean" kirjallisuuden harrastaja. Miksi sitten ajattelisin, että esimerkiksi englantilainen romanssi ei olisi oikeaa kirjallisuutta. Loppujen lopuksi kirjahan on täynnä kirjallisuuden klassikoita, joita en todellakaan ole edes lukenut.Se on kirjoitettu sujuvasti ja moitteettomasti, tarina oli mukaansatempaava ja ehyt. Henkilötkin rakennettu kiehtoviksi ja tarinaan sopiviksi. Lukeminen oli helppoa ja sujuvaa.
Niin helppoa..ehkäpä tässä sittenkin on kyse siitä, että tällaisen kirjan lukeminen on helppoa, hieman ennalta-arvattavaa ja mutkatonta. Kevyttä, ei haasta lukijaansa, ei ulotu sieluun asti, värisytä tai kosketa, ravistele tai silitä. Se on kuin nousuhumala, joka on kepeää ja hauskaa, mutta vain hetken.
Kuten nousuhumalakin, on helppo kirjallisuus paikallaan aina silloin tällöin. Eikö kirjallisuuden kiehtovuus olekin juuri siinä, että aina voi hypätä mukaan erilaisiin maailmoihin, jotka koskettavat tai viihdyttävät, itkettävät tai naurattavat. Kaikelle on oma tilansa, tarkoituksena ja tarpeensa. Ja englantilainen romanssi on juuri kirjallisen nousuhumalan tarpeeseen. Pieni kulaus kuplivaa silloin kun ei oikein jaksa ja haluaa antaa itselleen mahdollisuuden johonkin helppoon. Tai silloin kun haluaa vähän hurvitella ja fiilistellä tai silloin kun haluaa haaveilla ja antaa romantiikalle tilaa, ehkäpä uskoa siihen itsekin.
Joten note to self: lopeta noloilu ja lue mitä milloinkin huvittaa. Donner on oikeassa. Lukeminen kannattaa aina.
Kirjan tiedot:
Niina Mero: Englantilainen romanssi
Kustantaja: Gummerus kustannus oy
378 sivua
