"voi Petie" sanoi Lucy. "Ajattele asiaa hänen näkökulmastaan. Minä lähden enkä palaa koskaan, ja sitä paitsi hän pyytää minulta rahaa -tiesitkö sitä? No, kyllä hän ruinaa rahaa ja minä annan aina eihän hän voi paljoa ansaita siinä hoitokodissa,ja hänen miehensä jäi työttömäksi ja varmaan hänestä tuntuu, no, tiedät varmaan miltä hänestä tuntuu. Tapaatko sinä häntä? Onko hän onnellinen, tarkoitan että -onko hän ihan okei?"
Pidin kovasti Nimeni on Lucy Bartonista. Erityisesti Lucyn ja tämän äidin hiuksen hennosta väkevän ristiriitaisesta suhteesta. Strout kuvasi sitä niukasti ikään kuin vain toteamalla kaiken olennaisen ja jätti loput lukijalle hyvin onnistuneesti ja kiehtovasti. Strout jatkaa Lucyn menneisyyden purkamista häneen kytköksissä olevien muiden Amgashilaisten silmin. Lucyn tarinan sokaisemana ja amerikkalaisen unelman sävyttämänä ajattelin että tosiaan kaikki on mahdollista. Vaikeuksista voi nousta, epäonnistumisista vahvistua ja ennen kaikkea kaikilla on mahdollisuus kaikkeen. Mutta.
Kaikki on mahdollista olikin kirja siitä kuinka ihmisyydessä kaikki on mahdollista. Ihmiset kykenevät mahdottomaan ja mahdolliseen, likaiseen ja paheksuttavaan ,piittaamattomuuteen ja passiivisuuteen, yllätyksellisyyteen ja salailuun. Kaikki on mahdollista on kirja, joka muistuttaa siitä kuinka vähän voimmekaan toisistamme tietää, kuinka monimutkaista kaikki ihmisten välillä on ja kuinka menneisyys ei välttämättä määrää ja ohjaile elämää mutta on silti läsnä kaikessa, mielessä, minässä ja ympäröivässä maailmassa.
Stroutin kuvaamien henkilöiden arkisia tarinoita varjostaa epämääräinen ahdistuksenomainen apaattisuus. Jotain surumielistä toivottomuutta ja luovuttamisen halua koen näiden henkilöiden kautta. Kirjoittajana Strout pystyy tavoittamaan, luomaan jotain niin todellista, että se tuntuu suoraan painona kehossa ja jumina mielessä. Taidokasta ja aitoa, mutta ahdistavaa. Ikään kuin kirjan henkilöt olisivat jumissa menneisyydessä, joka ei päästä irti otteestaan. Rajoittava Amgash pitää heistä kiinni eivätkä he enää jaksa yrittää tai rimpuilla vastaan. Jokainen kantaa avuttomana kuormaansa kohti ruostunutta lava-autoa, rapistunutta taloa tai materialla kuorrutettua tyhjää parisuhdetta.
Alussa olevan lainauksen otin lopun kysymyksen vuoksi. Lucy on lähtenyt, eikä palaa koskaan. Hän on nähnyt toisenlaista maailmaa, elänyt uudessa kulttuurissa. Ehkäpä kokenut onnellisuutta, ainakin ollut lähellä sitä, aistinut sen mahdollisuutta. Nykyisyyden kanssa hän saapuu menneisyyteen sisaruksiaan tapaamaan. Lucy kysyy veljeltään heidän siskonsa Vickyn onnellisuudesta. Samassa Lucy muistaa, että Amgashissa ei ole onnellisuutta. Vieraan kulttuurin käsite ja kokemus. Jotain elitististä ja somaa, jotain tuntematonta ja jopa ällöttävää. Lucy tajuaa ja korjaa typerän kysymyksensä. Ei onnellinen vaan ihan okei. Sen lähemmäksi onnellisuutta ei Amgashissa pääse kuin ihan okei.
Kirjan tarinat ja henkilöiden reagointitavat ärsyttävät, yllättävät ja ahdistavat. Mutta sen täytyy olla hyvin kirjoitetun kirjan merkki, jos kirjailija on onnistunut luomaan maailman, joka on kaikessa apaattisuudessaan niin aito ja kaikessa hämmentävyydessään niin tarkkanäköinen kuin Kaikki on mahdollista on. Samalla tavalla kun Nimeni on Lucy Bartonissa myös tässä Stroutin loistava kyky tallentaa ihmissuhteiden monimutkaisuus ja ristiriitaisuus pienillä koruttomilla lauseilla on maagista.
Kirjan tiedot:
Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista (2019)
Kustannusosakeyhtiö Tammi
Suomentanut: Kristiina Rikman
260 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti